Osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmät kaavoituksessa

Tässä blogitekstissä esittelen yleisimpiä kaavasuunnittelun yhteydessä käytettäviä osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmiä, vaikka maankäytön suunnittelua ja rakentamista koskevissa säädöksissä ei määritelläkään, millä menetelmillä asukkaiden osallistumismahdollisuudet tulee järjestää. Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 63 § mukaan osallistaminen voidaan toteuttaa laajuudeltaan hyvinkin erilaisena erityyppisissä kaavoissa. Nyrkkisääntönä kuitenkin on se, että osallistuminen järjestetään kaavan tarkoituksen ja merkityksen edellyttämällä tavalla.

Mihin osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmiä sitten oikein käytetään? Niillä pyritään arvioimaan suunnitelmien aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia, joiden kirjo on hyvin laaja. Suunnitelmien toteutumisesta aiheutuvat muutokset voivat esimerkiksi vaikuttaa alueen väestörakenteeseen, kuten perhe-, ikä- ja sosiaalisetniseen rakenteeseen. Ne voivat myös aiheuttaa muutoksia ihmisten toiminnallisissa olosuhteissa, kuten alueen yritystoimintojen tai palveluiden rakenteessa sekä niiden määrässä ja sitä kautta ne vaikuttavat suoraan asukkaiden ammatillisiin mahdollisuuksiin. Suunnitelmien toteutuminen voi aiheuttaa muutoksia myös alueiden ominaispiirteissä, kuten maa-alueiden ja kiinteistöjen käyttömuodoissa. Suunnitelmien toteutuminen vaikuttaa lisäksi ihmisen hyvinvointiin ja elämänlaatuun, kuten tyytyväisyyteen, varallisuuteen, elämis- ja liikkumistapoihin, vapaa-ajan mahdollisuuksiin, terveellisyyteen sekä turvallisuuteen. Myös kaikki suunnitelmista ja niiden toteutumisesta aiheutuvat ristiriidat ihmisten käsityksissä ja arvoissa lasketaan sosiaalisiksi vaikutuksiksi.

Ennen osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmien valintaa tulee kuitenkin tunnistaa osalliset. Siinä auttaa, kun määrittelee, mitä asioita kaavassa käsitellään, mihin asioihin ja, kuinka laajalle kaavan vaikutukset kohdistuvat. Esimerkiksi uuden asuinalueen suunnittelussa keskeisiä osallisia ovat alueen tulevat asukkaat, kaava-alueen maanomistajat, yritykset, yhdistykset ja elinkeinonharjoittajat sekä virkistysalueiden käyttäjät. Täytyy muistaa, että osallisia ovat myös kuntaorganisaation eri toimiyksiköt ja naapurikunnat. Osallistuin tänään (30.11.2017) Vantaalla ympäristöalan konsulttiyritys Pöyryn järjestämään foorumiin, jossa keskusteltiin laaja-alaisesti kaupunkisuunnitteluun liittyvästä sosiaalisten vaikutusten arvioinnista, osallistumisesta ja vuorovaikutuksesta. Tilaisuudessa korostettiin moneen otteeseen sitä, että vuorovaikutteiseen kaavasuunnitteluun on saatava mukaan erityisesti kaikki hankalat ryhmät, koska vain siten voidaan välttää kaavan hyväksymisen jälkeiset valitukset ja negatiivinen somekirjoittelu.

Kaavoitusprosessi on sekä tiedottamista että aitoa vuorovaikutusta. Tiedotusta tapahtuu eniten kaavaprosessin alku- ja loppuvaiheissa, mutta vuorovaikutus on runsainta kaavan varsinaisessa valmistelutyössä (kaavaluonnosvaihe). Kaavoituksen vireilletulosta, mahdollisuudesta ilmaista oma mielipide, kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta sekä kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedotetaan aina kunnan virallisella ilmoituksella. Ilmoitus julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, mutta usein myös paikallisessa sanomalehdessä ja kunnan internetsivuilla.

Seuraavaksi esitelen yleisimpiä osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmiä, joihin tutustuin sosiaalisten vaikutusten arviointiin liittyvällä kurssilla lukiessani ympäristöhallinnon laatiman oppaan osallistumisesta yleis- ja asemakaavoituksessa (Tulkki & Vehmas 2007).

Kysely soveltuu varsinkin kaavasuunnittelun alkuvaiheeseen, kun halutaan yleistettävää ja edustavaa tietoa alueen asukkaiden näkemyksistä. Kysely voidaan esimerkiksi jakaa postitse kaavan vaikutusalueen asukkaille. Kyselylomakkeessa voidaan käyttää monivalintakysymyksiä tai avoimia kysymyksiä. Internetkyselyllä saavutetaan suurempi vastaajajoukko edullisemmin kuin postitettavalla kyselyllä. Toki internetkyselyssä vastaajien tavoitettavuuteen ja valikoitumiseen liittyy omat ongelmansa. Aiempien työtehtävien kautta olen kuitenkin havainnut, että kyselyitä ja tiedotteita voi suunnata sähköpostilistojen kautta ainakin melko lähelle oikeaa kohderyhmää.

Haastattelu on yksi hyvä vuorovaikutusmenetelmä kaavasuunnittelussa. Haastattelutyyppejä on erilaisia, mutta vuorovaikutuksen laatu vaihtelee niissä. Lomake- ja puhelinhaastattelussa asukkaat vastaavat yleensä pelkkiin monivalintakysymyksiin. Teemahaastattelussa keskustellaan avoimemmin etukäteen määritellyistä aihealueista, mutta kysymysten tarkka muoto sekä esitysjärjestys määräytyvät haastattelun edetessä. Avoimessa haastattelussa keskustelu on kirjaimellisesti avointa, koska kysymyksiä ei ole määritelty etukäteen. Haastattelujen avoimuuden kasvaessa, haastattelijan ohjausvaikutus keskusteluun vähenee, mutta haastattelutaitojen ja aihepiirin tuntemisen merkitys kasvaa. Ryhmähaastattelun etuna on yleensä se, että toisten näkemysten kuunteleminen ja niistä keskustelu voi edistää asioiden kokonaisvaltaisempaa tarkastelua.

Yleisötilaisuuden merkitys vuorovaikutusmenetelmänä riippuu siitä, miten paljon tiedottamista painotetaan. Kokemuksesta voin sanoa, että aitoa vuoropuhelua haluttaessa, on järkevämpää järjestää useampia pieniä yleisötilaisuuksia kuin yksi suuri. Yleisötilaisuudet ovat avoimia kaikille ja niihin toivotaan saapuvaksi asukkaita, yhdistyksiä ja kuntaorganisaation eri toimiyksiköiden edustajia. Yleensä yleisötilaisuuksissa esitellään kaavaa ja sen tavoitteita, minkä jälkeen niitä saa avoimesti kommentoida. Yleisötilaisuudessa voidaan tarjota osallisille myös mahdollisuus keskustella ryhmissä ja esittää sitten ryhmän yhteisen mielipiteen suunnitelmasta kaavoittajille. Ryhmätyöskentelyn etuna on se, että useammat ihmiset saavat puheenvuoron (myös ne aremmat, jotka eivät isossa salissa uskaltaisi avata suutaan). Kaikissa yleisötilaisuuksissa, joissa esitellään kaavan laadinta-aineistoa ja halutaan kuulla siitä kommentteja, on tärkeää olla kirjanpitäjä. Ilman kirjanpitäjää osallisilta saadut mielipiteet menettävät merkitystään.

Kuva: Sapák/Wikimedia Commons

Tulevaisuusverstas soveltuu erityisesti kaavasuunnittelun alkuvaiheeseen, koska tilaisuuteen osallistuvat henkilöt pääsevät sanallisesti työstämään suunnittelukohdetta. Esimerkiksi ongelmien kartoittaminen sekä vaihtoehtojen ideointi ja arviointi onnistuvat hyvin verstastyöskentelyllä. Verstastyöskentely on tyypillisesti monivaiheista ja se etenee epäkohtien esille tuomisesta ideointiin. Verstastyöskentelyssä toimitaan sekä yksin että eri suuruisissa ryhmissä. Tulevaisuusverstas voi kokoontua useampanakin arki-iltana. Suunnittelupaja on ehkä tunnetuin vuorovaikutteisen suunnittelun väline. Siellä voidaan esimerkiksi määritellä kaavasuunnittelutyön tavoitteita ja vaihtoehtoja sekä arvioida vaikutuksia.

Suunnittelupajoissa on tyypillistä esitellä kaavoittajan tuottamaa materiaalia, jota osalliset saavat kommentoida esimerkiksi tarralapuin tai piirroksin. Suunnittelupajassa kaavoittajan täytyy keskittyä etenkin esittelymateriaalien ja kielenkäytön ymmärrettävyyteen. Mielikuvakarttoja voidaan käyttää suunnittelupajoissa hyödyksi silloin, kun suunnittelijat haluavat kirjata ylös suunnittelualueelta löytyviä asukkaiden tärkeinä näkemiä yksityiskohtia (esim. tietyt puuyksilöt, metsäalueet, kivet jne.) tai ominaispiirteitä (metsäisyys, avoimuus jne.). Mielikuvakartassa asukas siis pirtää paperille oman näkemyksensä koko suunnittelualueesta, mutta siinä korostuvat lopulta tietyt alueet ja paikat voimakkaammin kuin toiset. Tarrakarttamenetelmällä osalliset voivat merkitä suureen karttaan eri värisillä symboleilla tai väreillä suunnittelualueella oleviin paikkoihin liittyviä mieltymyksiä tai tunteita.

Ohessa piirtämäni mielikuvakartta omasta asuinalueestani Espoon Nihtisillasta

Kaavakävely on kaavoittajien osallisille järjestämä ohjattu retki kaavoitettavalla alueella. Kävelyn aikana osalliset ja suunnittelijat havainnoivat ja arvioivat aluetta. Kierros päättyy ryhmäkeskusteluun sisätiloissa, jolloin ajatuksia kirjataan ylös. Suunnitteluvastaanotoksi kutsutaan puolestaan tilasuutta, jossa osallisilla on mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun kaavoittajan kanssa.

Haluan vielä esitellä yhtenä vuorovaikutusmenetelmänä keskustelun internetissä. Monien kaupunkien verkkosivuilla on keskusteluosio, jossa voi lukea toisten kirjoituksia kaavoista, ottaa niihin kantaa tai esittää omia kysymyksiä. Kaavoittaja seuraa aktiivisesti keskustelua, ottaa siihen osaa, luo uutta tietoa sekä korjaa väärinkäsityksiä. Myös kaupunkien sosiaalisen median sivustoilla voidaan käydä keskustelua ajankohtaisista kaavahankkeista, mutta silloin asiantuntijoilta vaaditaan taas nopeampaa vastausvauhtia. Tänään (30.11.2017) Pöyryn järjestämässä foorumissa käsiteltiin sosiaalisessa mediassa tapahtuvan joukkoistamisen merkitystä maankäytön suunnittelussa. Joukkoistamisessa asukkaille ja muille osallisille annetaan sosiaalisessa mediassa jokin ennalta määritelty tehtävä tai ongelma. Tämän jälkeen osallistujat pääsevät kommentoimaan tehtävän/ongelman esittelijän ja muiden keskusteluun osallistuvien kommentteja. Esimerkiksi tämänpäiväisessä Pöyryn järjestämässä foorumissa Pilvi Nummi Aalto-yliopistosta kertoi, että Sipoon Nikkilän maankäytön suunnittelussa käytettiin joukkoistamisen menetelmää, kun haluttiin kuulla asukkaiden paikkamuistoja vanhoista rakennuksista ja paikoista. Nikkilässä joukkoistamisen ideana oli samalla se, että muistojen ja kokemusten jakamisen kautta voidaan lisätä asuinalueeseen, rakennuksiin ja paikkoihin liittyvää yleistä arvostusta.

Tämä blogikirjoitus on hyvä pättää tämänpäiväisessä (30.11.2017) seminaarissa Pöyryn Kalle Reinikaisen lauseeseen: ”Suunnitelmien aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia ei voi koskaan hallita tai ennustaa, mutta prosessia, jolla sosiaalisia vaikutuksia arvioidaan kyllä voi” Pilvi Nummi totesi tähän lisäksi, että myöskään sosiaalista mediaa ei voi hallita, mutta suunnittelijoiden ja organisaatioiden käyttäytymistä siellä voi.

Kirjalliset lähteet: Osallistuminen yleis- ja asemakaavoituksessa. Tulkki K & Vehmas A. 2007. Ympäristöhallinnonohjeita 1/2007. Ympäristöministeriö, Helsinki.