Alustus blogisarjalle

Tämä blogi käsittää sarjan kirjoituksia, joissa perehdytään asukkaiden ja muiden paikallisten toimijoiden mahdollisuuksiin osallistua tai vaikuttaa kaupunkien kaavoitusprosesseihin sekä luonnonhoitoon. Blogissa esitellään yleisimpiä vuorovaikutus- ja osallistumismenetelmiä sekä nostetaan esiin niihin liittyviä kehittämistarpeita. Lisäksi blogisarjassa esitellään ekosysteemipalveluiden käsite ja vihreäksi infrastruktuuriksi kutsutun strategisen maankäytön suunnittelun periaatteet.

Minun oli tarkoitus alkaa kirjoittamaan tätä blogia jo viime kesänä, kun edistin Espoon kaupungin ja sen asukkaiden, yhdistysten ja naapurikuntien välistä yhteistyötä vieraslajien torjunnassa. Blogin kirjoittamiselle ei sitten riittänytkään aikaa, kun olin kahtena ja joskus jopa kolmena iltana viikossa vetämässä kuntalaisille vieraskasvien torjuntatalkoita eri puolella Espoota.

Pajuangervon torjuntatalkoita vetämässä syyskuussa 2017. Kuva: Tiina Parkkima, Allergia-, iho- ja astmaliitto.

Ensimmäisessä blogitekstissä on hyvä määritellä asukasvuorovaikutuksen, osallistumisen ja osallistamisen käsitteet. Näen asukasvuorovaikutuksen vastavuoroisena kommunikointina, joka tapahtuu asukkaan ja kaupungin asiantuntijan välillä. Asukasvuorovaikututustilanteissa korostuu asiantuntijan taito osata puhua asukkaan kanssa, eikä vaan asukkaalle. Lisäksi asiantuntijan on osattava kuunnella asukasta ja osattava olla vuorovaikutustilanteessa aidosti läsnä. Vuorovaikutus voi tapahtua esimerkiksi niin, että asukas ja asiantuntija keskustelevat toistensa kanssa kasvokkain tai puhelimitse. Olen havainnut, että asukkaan ja asiantuntijan välinen vuorovaikutus voi olla onnistunutta myös sähköisten kanavien, kuten kaupungin Facebook-sivujen keskustelutoiminnon kautta. Asukasvuorovaikutusta tapahtuu kaavoituksessa esimerkiksi silloin, kun asukas osallistuu kaavasuunnitelmaa koskevaan yleisötilaisuuteen tai kaava-alueella järjestettävään kaavakävelyyn ja keskustelee siellä suunnittelijan kanssa kaavasuunnitelmaan liittyvistä asioista sekä hänen tärkeänä pitämistään alueen ominaispiirteistä. Kaupunkien luonnonhoidossa asukasvuorovaikutusta tapahtuu puolestaan esimerkiksi silloin, kun asukas pääsee keskustelemaan suunnittelijan kanssa kaupungin luonnonhoitosuunnitelman luonnoksesta. Näen, että osallistumisen käsite viittaa asukasvuorovaikutuksen käsitettä vahvemmin suoraan itse asukkaiden toimintaan, vaikkakin osallistumisen voi nähdä sisältyvän myös vuorovaikutuksen käsitteeseen. Osallistumismahdollisuuksien ollessa turvattuja asukkaat ja muut paikalliset toimijat pääsevät suoraan vaikuttamaan kaupungin suunnitelmien valmisteluun ja niiden täytäntöönpanoon. Tästä esimerkkinä voisin mainita tulevien kaavahankkeiden lähtökohtia tarrakartoin tai mielikuvakartoin  määritteleviin työpajoihin sekä asuinympäristöä koskeviin puhtaanapito-, puronkunnostus- ja vieraslajitalkoisiin osallistumisen. Osallistamisen käsite koskettaa mielestäni lähinnä kuntaorganisaatiota, eikä niinkään asukkaita. Osallistamisella kunnan asiantuntija kehottaa, kannustaa ja vaatii asukkaita osallistumaan johonkin kunnan kannalta merkitykselliseen hankkeeseen. Kunnan osallistaminen johtaa lopulta asukkaiden osallistumiseen. Aiempien kuntatason työtehtävien kautta olen kuitenkin havainnut, että kunnan asiantuntijoiden puolesta tapahtuva osallistaminen jää usein tapahtumatta, vaikka esimerkkitapauksiakin löytyy.

Miksi kuntien osallistaminen näyttää asukkaan näkökulmasta olevan vaikeaa, vaikka asukkaat sitä vaativatkin ja siitä näyttää muodostuneen jopa eräänlainen trendi? Kaikki on todennäköisesti suurelta osin kiinni asiantuntijan asennoitumisesta asukasvuorovaikutusta kohtaan. Asiantuntijoilla on perinteisesti ollut tiedon osalta eräänlainen valta-asema ja he ovat olleet asukkaista irtautuneita. Asiantuntijat ovat pitäneet itseään kaupunkisuunnittelun ja luonnonhoidon asiantuntijoina, eivätkä he ole nähneet tarvetta ottaa asukkaita mukaan työhönsä. Koska asiantuntijat ja suunnittelijat eivät ole kokeneet asukasvuorovaikutuksen edistämisen kuuluvan heidän työhönsä, on useiden osallistamishankkeiden anti jäänyt melko laihaksi. Voi olla myös, että kaupunkien kaavoittajat ja luonnonhoidon suunnittelijat kokevat olonsa kaupunkien kasvupaineiden ja niukkojen taloudellisten resurssien alla niin rasittuineiksi, etteivät he koe omien voimavarojen riittävän toimintatapojen muutamiseen tai niiden kehittämiseen.

Olen vahvasti sitä mieltä, että muuttuneessa maailmassa asiantuntijan on välttämätöntä jakaa tietoa asukkaille. Hänellä on myös velvollisuus kuunnella asukkaita tiedonlähteinä, sillä heiltä löytyy kokemuksellista tietoa itse suunnittelualueista. Suunnittelutyön tarkoituksena pitäisi olla se, että sekä asiantuntija että asukas oppivat toisiltaan uutta koko suunnitteluprosessin aikana. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että suunnitelman määränpään/vision täytyisi muuttua.  Suunnittelutyötä tulee siis mielestäni tehdä yhdessä suunnittelukumppanien, eli asukkaiden kanssa, sen sijaan, että sitä tehtäisiin pelkästään asiantuntijanäkökulmasta suunnittelun kohderyhmälle, eli asukkaille. Asukkaiden paikallistuntemuksen luoman lisäarvon ohella on pidettävä mielessä myös se, että asukkailla on nykyään erittäin hyvät valmiudet hankkia tietoa ja käsitellä sitä itse. Yleisesti on jo tunnustettu, että ottamalla asukkaat, yhdistykset ja muut paikalliset toimijat mukaan suunnittelutyöhön sekä käytännön tekemiseen, lisääntyy luottamus asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä kohtaan. Samalla säästyy rahaa ja hermoja, kun turhat valituskierrokset ja suunnitelman hyväksymistä seuraava someraivo vältetään.

’’Asukkaiden paikallistuntemuksen avulla voidaan arvioida, miten maankäytön muutokset tai luonnonhoito vaikuttavat ihmisten arjen sujuvuuteen, hyvinvointiin ja toimintaan paikallisyhteisössään.’’ (HS vieraskynä 17.11.2014)

Muutamissa kunnissa on jo esimerkillisesti perustettu vuorovaikutussuunnittelijoiden virkoja. Työnhakijana yllätyin positiivisesti, kun näin Lappeenrannan kaupungin teknisen toimen kaupunkisuunnittelupalveluissa ilmoituksen avoinna olevasta vuorovaikutussuunnittelijan paikasta. Selvitin myös, että Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa työskentelee kolme vuorovaikutussuunnittelijaa. Suomen toiseksi suurimman kaupungin, Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa vuorovaikutussuunnittelijoita työskentelee tällä hetkellä vain yksi, mutta tarve vuorovaikutustyön lisäämiselle on tiedostettu. Itse työskentelin kesän 2017 Espoon kaupungin luonnonhoidon vuorovaikutussuunnittelijana erityisesti vapaaehtoisuuteen perustuvien vieraslajien torjuntatalkoiden osalta. Kulunut kesä osoitti, että Espoossa on suuri tarve osallistavan luonnonhoidon ohjaaamistyön jatkamiselle vuoden ympäri. Helsingin kaupungilla työskentelee jo vakituisesti osallistavaa luonnonhoitoa maastossa ohjaavia vuorovaikutussuunnittelijoita. Vantaalla kesätyöntekijöinä toimivat purotalkkarit vastaavat virtavesien kunnostukseen ja vieraslajien torjuntaan liittyvästä osallistamisesta. Ohessa muutaman vuoden takainen kirjoitus asukasvuorovaikutuksen roolin muuttumisesta kuntatasolla:

https://yle.fi/uutiset/3-7130756

Lopuksi totean, että kaikessa julkisten palveluiden kehittämisessä tavoitteena pitää olla ylimääräisen byrokratian poisto, palveluiden kansalis- ja asiakaslähtöisyyden lisääminen sekä siirtyminen normi-ohjauksesta enemmän informaatio-ohjaukseen. Esimerkiksi Espoon kaupunki luopui juuri ennen Miljoona linnunpönttöä -kampanjan alkamista linnunpönttöjen ripustamisen luvanvaraisuudesta kaupungin maalle. Vieraslajiongelman osalta Espoon kaupunki antoi asukkailleen luvan torjua vieraskasveja kaupungin maa-alueilla ilman erillistä Meidän puisto -hoitosopimusta.